Ensimmäinen tilaustyö oli haastava - sydäntäriipaiseva ja pelottavakin. Kun kohtaa vanhemmat, joiden pahin pelko on toteutunut, niin mitä sanoa tai tehdä? Jos tuntisin heidät olisi tilanne erilainen; voisi reilusti halata, ei haittaisi jos itkettää, tuntisin lapsen tarinan ja osaisi sen pohjalta tehdä näköisen muistomerkin ( hyvin empaattisena itku tulee herkästi,niin ilossa kuin surussa.) Eihän itkussa sinällään ole mitään vikaa, mutta voihan se tuntua vähän tungettelevalta joistakin omaisista.
Vanhemmat, erityisesti äiti, teki minuun syvän vaikutuksen ja tulen muistamaan hänet lopunelämääni. Tapasimme kesän aikana useasti ja saimme aikaan mielestäni kauniin kuvauksen pienestä pojasta ja suuresta kaipauksesta. Tein valokuvan avulla hänestä muotokuvan, joka oli upotettuna suurempaan lasilaattaan. Laatan alaosaan kaiverrettiin äidin kirjoittama runo. Lasi tapitettin hautakiven pintaan niin, että kuvan takana on läpikiven aukko kynttilöille. Lisäksi valmistin myös lasiristin, joka kiinnitettiin kiven yläosaan .
" Äidin sylistä,
isin sylistä,
Taivaan Isän syliin.
Äidin sydän ,
isin sydän
siellä sinun mukana.
Koskaan emme unohda"
-m.k-
Erittäin kauniita lasitöitä olet tehnyt.
VastaaPoistaAivan upeaa työtä!!! Ihania. Toivottavasti jatkat hienoa luomistyötäsi yhtä menestyksekkäästi.